lauantai 15. heinäkuuta 2017

Pennun kesä

Huhheijaa, kesä se vaan vierii eteen päin ja aikaa on vierähtänyt myös edellisestä blogitekstistä. Paljon ollaan kulissien takana puuhailtu, ei siis mitään kokeita/näyttelyitä ym vaan ihan muuta elämää. Ennen kaikkea ollaan seurattu Cooperin kasvamista, joka tuntuu tapahtuvan ilman silmissä. Ihan rikollisen nopeasti nuo pennut vaan kasvavat!
Kesäkeleissähän ei ole ollut iloitsemisen aihetta mutta ollaan silti säitä uhmaten ulkoiltu paljon, niin remmissä kuin sitten muualla ja varsinkin koirapuistossa käydään pennun kanssa päivittäin sosiaalistamassa pikkupoikaa. Piti aikoja sitten tänne myös päivittää juhannuskuvia mutta sekin sitten jäi tekemättä ja Cooperhan on jo nykyisin ihan eri näkönen vesseli kuin kuukausi takaperin.:D

Juhannus vietettiin perinteiseen tapaan mökkeillen, lauma tosiaan oli vaan viime kerrasta kasvanut yhdellä punaturkilla.;) Kyllä ipanakin nautti silminnähden luonnosta ja vapaudesta, tosi nätisti pysyi Eetun ja Kodan kintereillä pihapiirissä eikä tarvinnut turhaan sitä koko ajan vahtia. Heti ensimmäisenä mökkipäivänä penikka vaan meni ja tippui pää edellä laiturilta järveen, ei todellakaan sellainen ensikosketus veteen ja uimiseen jonka sille olisin halunnut..liian utelias vesseli se vaan tuppaa olemaan. No pinnallahan se pysyi eikä mennyt niin paniikkiin kuin olin luullut vaikka äkkisyvää vesi siinä kohtaa olikin, taisin itse laiturilla hermoilla enemmän. Sen jälkeen ei veteen enää menty mutta ei sentään ihan kauheita kammoja jäänyt kun tuli laiturille heti tapahtuneen jälkeen uudestaan kuin mitään ei olisi ollutkaan.:)










Eetu-herra valitettavasti loukkasi tassunsa heti toisena päivänä ja joutui loppuajan viettämään rauhallisemmin sisätiloissa joten se ei juuri kuviin kerennyt eksyä.:/ Suurella pihalla ja metsässä irti jolkottelu oli mitä parhainta aikaa harjoitella pennun kanssa luoksetuloja ja onneksi on ahne ipana sekä kova poika mamman perään muutenkin (ainakin vielä) että ne harjoitukset lähtivät tosi hyvin käyntiin ja hirveellä vauhdilla ja innolla tullaan luokse edelleen, toivottavasti tämä pysyy myös jatkossa.:) Oli pikkuisen hiljaista, mutta tyytyväistä porukkaa mökissä iltaisin kun aamusta iltaan oltiin saatu ulkona mennä.
Tuli tehtyä myös juhannuksen hyvä työ, kun vastarannan mökkinaapurin koira lähti rannalta uimaan keskelle järveä joutsenparven perässä. Kuunneltiin pihalta kun ensin kuului kauhea joutsenten hätäinen kaakatus jonka jälkeen koiran haukuntaa, pikainen laskenta tehtiin että omat koirat olivat tallella kaikki, ja sitten rantaan katsomaan mitä järvellä tapahtui. Onneksi meillä oli vene heti valmis lähtöön kun huomattiin että joutsenet olivat tosiaan houkutelleet koiraparan jo ihan keskelle järveä. Saavuttiin koiran luo samaan aikaan kuin omistaja omalla veneellään, onneksi koiralla oli valjaat päällä mistä saatiin se veneeseen nostettua, voin vain kuvitella sen kauhun jos omalle kohdalle noin kävisi.. Koiraparka oli jo ihan naatti, ei olisi enää kauaa jaksanut omin voimin mennä. Olen siis ihan tyytyväinen, että mulla on tollaiset "citytollerit" jotka ei ihan tollasia temppuja tee...


Mökkipihan söpistelijät.


Meidän mökki on sopivasti todella lähellä Someroa, joten samaan reissuun saatiin sovittua myös reffit Minnan luo, että pääsi kasvattaja Cooperia näkemään ja me siinä samalla sitten Luna-mammaa sekä Minnalle jäänyttä Cooperin siskoa Mangoa. Koda lähti totta kai mukaan myös, mutta haahuili sen verran omiaan pihalla että ei paljoa kameraan eksynyt. No, siskoa ja veljeä olikin tarkoitus kuvata enemmän.:D
Mango oli Kodan ja Lunan tytöistä se tummin ja kokonaan ruskea, isäänsä (ainakin tässä vaiheessa) tullut tyttö; hieman matalampi ja rotevampi, kauniilla ilmeellä varustettuna. Siskolikka olikin Cooperia puolet pienempi.:D Minnakin oli ihan ihmeissään kuinka isoksi Cooper olikaan venähtänyt vaikka olikin kuvista todennut että jalkava poika on, mutta onhan se livenä vielä ihan eri juttu.
Kyllä olivatkin sisko ja veli ihan onnessaan kun pääsivät yhdessä riekkumaan! Tosi tasaväkisiä olivat painileikeissä ja hyvähän se oli naskalihampaita toisiinsa käyttää.:D Luna otti äiskän roolinsa edelleen hyvin vakavasti, hyvin mielellään leikitti pentuja mutta heti kun alkoi riiviöillä mennä vähän liian rajuksi leikit niin hyppäsi heti väliin ja kyllä antoi poikansa kuulla myös kunniansa! Ja tosi hyvä niin, tuo iskä kun on edelleen ihan liian pehmo tehdäkseen samaa.:D Kyllä olikin Cooper nopeasti niin nöyrää poikaa että...



"Äiskä hei mä en asu täällä enää, et saa siis komennella mua yhtään! Mä teen mitä mä haluun, oon jo iso poika!"

"Okei okei, sori äiskä mä oon ihan kiltti poika mä vannon!"

Mango.<3
Riekkumisen ohella tehtiin myös vähän näyttelyharjoituksia. Mango seisoi jo niin hienosti ja kuuliaisesti paikoillaan ja olisi ihan ready to go jo kehään, veikalla...on vielä vähän treenattavaa.:D Hirmu nätisti liikkuu ja juoksee kyllä ja antaa kopeloida mutta tuo paikallaan seisominen ja pysyminen ei vaan ole sitten ihan yhtä kivaa ja helppoa..No jatkamme harjoituksia edelleen.


Äiti, poika ja tytär. Iskä viiletti pitkin puskia taustalla.:D

Ihana iloinen Mango!



Niin hieno Coopsteri.<3





Heinäkuukin tosiaan on jo puolessa välissä! Nopeasti on tämä pennun ensimmäinen kesä mennyt, ei voi muuta sanoa. Kyllä vaan on kesäpennun kanssa ollut helppoa ja mukavaa touhuta! Cooper on nyt 4kk ja uskaltaisin väittää että on myös täysin sisäsiisti.:) Koputan tässä välissä puuta kuitenkin, kokeillaan mattojen tuomista takaisin sisälle ja katsotaan sitten sen jälkeen uudestaan heh heh. Aivan ihana, rohkea ja reipas, innokas ja mamman oma kainalokaveri Cooperista on kyllä tullut.
Tällä viikolla tosiaan tuli jo 16 viikkoa täyteen ja käytiinkin alkuviikosta toisilla rokotuksilla sekä samaan syssyyn otettiin juniorille oma passi ihan siltä varalta, jos sitä kehtaisi tulevaisuudessa ulkomaillekin näytille viedä.:) Painoa oli nyt tasan 11kg ja eläinlääkäriltä tuli erityismaininta superluonteesta sekä lihaskunnosta. Eläinlääkäri tunnusteli varsinkin Cooperin takareisiä ihaillen, ei kuulemma ole ihan jokaisella tuon ikäisellä pennulla tollasta lihasmassaa jo.:) No, on me tämä heinäkuu paljon ulkoiltu ja liikuttu milloin missäkin. Ennen kaikkea Cooper pääsee päivittäin, joskus jopa parikin kertaa päivässä koirapuistoon painimaan ja tuo irti juokseminen se sitä parasta liikuntaa pennulle onkin. Sen lisäksi ollaan alettu käymään läheisessä metsässä jo metsäretkillä ja siellä uskallan myös pentua pitää jonkin verran irti ja metsä on pennusta ihan paras paikka kyllä! Vaikka hyttysiä sitten onkin senkin edestä..
Luulenpa että vietetään loppukesä samalla tavalla, luonnosta ja kesästä nauttien ilman ressiä. Ihan vaan perusasioita opetellen eri tilanteissa ja pentu saa olla pentu, riekkua ja rellestää koirapuistossa, mökillä ja irtiollessa niin paljon kuin pieni sielu sietää. Mikään kiire meillä ei ole mihinkään, vaikka itse sanonkin että tuntuu olevan tosi lupaava pentu mulla nyt hyppysissä. Syksyä kun katselee niin näyttää siltä että Cooperin kalenteri alkaa näyttää aika täydeltä. On pentunäyttelyitä, pentukurssia sekä jo tokon alkeet kurssia.. Niiden aika on sitten silloin, yritetään sitä ennen tosiaan vaan olla ja nauttia ja laittaa perusasiat kuntoon tässä kaikessa rauhassa ennen niitä koitoksia.:) Toivottavasti saataisiin myös vielä kunnon kesäkelejä ennen sitä!

"Iskä älä viitti, hitto että oot nolo."




Cooperin (toiseksi) paras kaveri, Stella.




Rakas kaunis pieni.<3
Kovasti olen myös yrittänyt saada 4kk kehityskuvaa aikaiseksi mutta aika laihoin tuloksin. Ei se paikalla seisominen edelleenkään kovin hauskaa ole, joko tarjotaan istumista ja tassua koko ajan tai sitten pitäisi vaan jo päästä juoksemaan. No, josko se vielä joskus tästä.:D Tällä hetkellä pikku-ukko on pelkkää jalkaa, pää näyttää isolta ja karva pölisee ja vaihtuu niin kovaa vauhtia että ei tämä kehitysvaihe edes siitä edustavimmasta päästä muutenkaan ole! On nää pentujen mittasuhteet ja tuo piiskahäntä vaan niin huvittavia.:)


Pää oli muualla ja turkki kuolassa ja hiekassa koirapuiston jälkeen mutta on siinä kiva kroppa tulossa vaikka itse ehkä sanonkin.:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti