Druskininkai

Druskininkai. Hoepa tuota sanaa nopeasti monta kertaa putkeen.:) Kyseinen paikka sijaitsee siis Liettuassa, melko lähellä Puolan rajaa, ja siellä me käytiin kehäkettuilemassa viime viikonloppuna. Hellettä oli koko viikonlopun +35, joten siellä myös kärvennyttiin melko kiitettävästi. Reissukavereita meillä ei tällä kertaan mukaan bussiin lähtenyt, mutta tiesin että Kodan kasvattaja Sari olisi myös paikan päällä kuitenkin.

Helsingissä oli melko jäätävät pilvet ja ukkonen, kun lähdettiin satamasta.

Taasko sitä mennään?

Kauas on pitkä matka. Ja siltä se tuntuikin. Ensin Virossa oli ihmeen paljon poliisiratsioita aina Latvian rajalle asti ja heti Latvian rajan ylityksen jälkeen alkoivat tietöistä johtuneet hidasteet. Ja tätähän sitten kesti ja kesti. Jumitettiin tietöissä varmaan sellaiset 2,5 tuntia, onneksi oli ilmastoitu bussi! Tietyöt jatkuivat myös Liettuassakin. Tehtiin sopivasti kyllä pysähdyksiäkin, että koirat pääsivät juomaan ja jaloittelemaan, mutta kyllä jo välillä iski ajatus, että ollaankohan me koskaan perillä. Arvioitu perilläoloaika oli klo 21, mutta oikeasti hotellille saavuttiin lähes puoliltaöin,

Latvian tuulia haistelemassa.

Koda sai uusia kavereita matkan varrella.

Me saatiin onneksi nukkua perjantai aamuna pitkään, sillä tollerit arvosteltiin vasta kolmelta iltapäivällä. Tämähän oli peräti kolmen näyttelyn reissu, eli kehäkettuilua oli tiedossa perjantaista sunnuntaihin ja tämä oli sikäli myös spesiaaliviikonloppu, että kolmella luokkasertillä oli mahdollisuus valioitua Liettuasta kertaheitolla. (Muutenhan Liettuassa on valioitumisen suhteen hieman hölmöt aikasäännöt).
Kun ei tosiaan mikään kiire ollut, niin nukuttiin pitkään ja tehtiin pitkä rauhallinen lenkki hotellin vieressä sijainneen pienen järven ympäri. Se olikin kunnon malttireeniä tollolle, jonka olisi niiiin tehnyt mieli hypätä sorsien perässä veteen. Mutta mamma ei antanut, ettei turkki olisi mennyt pilalle.

Näyttelypaikka oli onneksi jälleen kerran tosi lähellä hotellia. Olisi ollut ihan kävelymatkan päässä, mutta kamojen roudaamisen ja helteen takia ei kävely silti oikein innostanut, joten liikuttiin taksilla koko viikonlopun ajan näyttelypaikan ja hotellin väliä. Ei siinä rahoistaan päässyt, kun suuntaansa matka oli 3e ja meitä oli vielä 2-3 henkilöä taksissa samaan aikaan.:)
Kyllä siinä sitten alkoi jo pikkuhiljaa jännitys kohoamaan kun näyttelypaikalle päästiin! Etsittiin Sari ja Jenni ja majoituttiin heidän telttaansa, onneksi sinne päästiin, muuten ei olisi ollut varjoa missään! Tollereita oli perjantaina ja lauantaina ilmoitettu neljä kappaletta, kaksi junnunarttua ja kaksi urosta; Koda ja valiouros Suomesta. Sen takia olinkin laskenut sen mukaan, että saataisiin vain vara-cacibeja (koska niitä luokkasertejä me vain haettiin) niin olin jo asennoitunutkin siihen valmiiksi etukäteen.

Niin, noista Liettuan näyttelysäännöistä siis vielä sen verran että siellähän ei mitään SA:ta jaeta ollenkaan, vaan sen sijaan siellä on käytössä luokkasertit. Jokaisen luokan voittaja saa siis sertin (mutta täytyy saada ERI, EH:lla ei saa) sekä sitten vielä PN1/PU1 saa N-sertin eli "ison" sertin eikä yksikään näistä serteistä siirry seuraavalle. Voittaja saa sen aina, eli valiotkin saavat näitä kerätä niin paljon kuin vain haluavat. Liettuassa ei myöskään kerrota minkä arvosanan koira saa, siellä ei eri värisiä lappuja näytellä, vaan siellä pitää itse olla skarppina kehän laidalla koko ajan kuuntelemassa että kutsutaanko takaisin kehään jatkokilpailuja varten vai ei. Mitään ruusukkeita ym palkintoja ei kehästä myöskään saa, vaan kaikki haetaan erikseen palkintopisteestä. Sen takia mielestäni ROP/VSP-kuvatkin näyttää hieman hassuilta, kun tuomarilla ei ruusukeitta ole. Tällanen hieman erilainen meininki siis.:D

No mutta tosiaan, vihdoin ja viimein päästiin mekin sitten tositoimiin perjantai-iltapäivästä. Koda oli ainoa luokassaan ja tuomarina oli venäläinen Yualia Ovsyannikova. Olin etukäteen merkityistä tuomareista juuri tätä venäläistätiä eniten jännittänyt, sillä ei se ole mikään salaisuus että varsinkin tuolla Baltiassa nämä kotiin päin usein vetävät noita sijoituksia. Koda esiintyi kuumudesta huolimatta todella hyvin ja reippaasti, ja se näkyi. Tuomari oli varsin nopea toimissaan ja saneli arvostelun venäjäksi, mutta sanoi sen jälkeen minulle että "wait here", joten siitä tiesin että taisi hyvin mennä, saatiin ainakin siis se ensimmäinen luokkaserti! Hetken päästä siis vedettiin PU-kehä valiouroksen kanssa. Juostiin kerran ympäri, jonka jälkeen tuomari vielä hetken mietti. Sitten meille näytettiin ykköstä enkä aluksi meinannut tajuta ollenkaan, levitin kädet hämmästyksestä ja kysyinkin tuomarilta vielä että "REALLY?!" ja kun vastaus oli että "Yes yes!" niin johan riemu alkoi! Herranjestas, Kodan ensimmäinen CACIB oli siis tosiasia!<3 Olin niiiin onnellinen ja häkeltynyt, kun olin niin asennoitunut niihin vara-cacibeihin.:D Hetken päästä kohdattiin Sari ja nätti pikku-Tyyne roppikehässä. Sehän meni Kodalta ihan läskiksi, Tyyne sekoitti ukkelin pään niin ettei mistään tullut mitään. Tuomari yritti antaa uusia mahdollisuuksia ja juoksutti ympäri ja ympäri uudestaan mutta ei.. tuomari harmitteli kovasti, kun olisi halunnut Kodan ropiksi laittaa, mutta valitsi liikkeiden perusteella Tyynen. Sanoikin siinä sitten vielä että "the male didn't want to win today." Juu ei, malella oli ihan muut asiat mielessä.:D Ei haitannut meitä, roppikehään pääsy on meille niin hieno juttu että se on aivan sama kumpi sieltä tulee! Ja kun kaksoisvoitto meni Mäkiharjuille anyway, niin mikäs sen parempaa! <3

ROP Mäkiharjun Don't Worry Be Happy, VSP Mäkiharjun Zupreme Surprise.

Pokkasipa sekä Koda että Tyyne voitoistaan vielä kaiken lisäksi Crufts-osallistumisoikeudet ensi vuodelle! Jaa-a, milläs rahalla ja keinoilla sitä oikein tonne Englantiin pääsisikään maaliskuussa? ;) Kyllähän se kieltämättä kiehtoisi, eihän tuota käy kieltäminen! Se olisi niin makiaa nähdä muutenkin, saati sitten osallistua sinne oman koiran kanssa. Sannan sanoin se olisikin niitä once in a lifetime- juttuja. Pistetään siis vakavaan harkintaan...

Arvostelu oli tosiaan venäjäksi, mutta matkanjohtajamme sen minulle myöhemmin suomensi ja se meni suurin piirtein näin:
"Turkissa hyvä pigmentti. Hyvä kaula. Oikea hännän asento. Vapaat liikkeet. Kantaa itsensä hyvin ja esiintyy edukseen."
-> AVO ERI1 PU1 SERT CACIB VSP

Ekan päivän saldo. Cacibista tuli mitali ruusukkeen sijaan.

Loppupäivä olikin ihanaa köllötellä ilmastoidussa hotellihuoneessa, kyllä kelpasi sekä emännän että koiran! Iltalenkilläkin vielä kymmenen aikaan mittari näytti päivän paahteen jäljiltä +33, joten kyllä se jo aika hyvin kertoo miten kuumissa oloissa oltiin.

Myös lauantaina tollerit arvosteltiin vasta iltapäivän puolella, joten meillä ei ollut silloinkaan kiire näyttelypaikalle kärventymään. Lauantai oli vielä kaikista kuumin päivä, mutta onneksi silloin myös tuuli hieman sekä oli jopa muutama pilvenhattara taivaalla luomassa vähän varjoa. Tehtiin siis taas kunnon lenkki aamupäivästä paikallisia pieniä nähtävyyksiä katsellen.

Tollereilla piti alun perin olla tuomarina kyproslainen naistuomari, mutta paikan päällä selvisi että hän olikin vaihtunut paikalliseen liettualaiseen miestuomariin, jonka nimeä en enää edes muista. Jos oli edellisen päivän venäläistuomari ollut todella nopea, niin tämä miestuomari oli kaikkea muuta. Arvosteli ja seisotti tooodella pitkään ja liikutti paljon. Koda esiintyi taas oikein mukavasti, mutta kun yksilökehässäkin seistiin pidempi tovi niin itselläni meinasi jo helle tehdä tepposet ja toivoin vain että loppuisipa tämä jo! Lopulta sitten tuomari sanoi meille "excellent" (pointsit siitä että näin sanoi eikä tarvinnut itse arvailla miten meni!) niin siitä jo tiesi että toinen luokkaserti saatu, jes! Myös valiouros sai erin ja siitä sitten PU-kehä. Siellä tuomari vasta tarkkaan miettikin, juoksutti paljon sekä ympäri että edestakaisin ja sen jälkeen vielä seisotti ja mietti piiitkään. Lopulta valitsi valiouroksen ykköseksi joten meille vara-cacib. Ei haitannut, olihan meillä jo se yksi hieman ylläri cacib taskussa ja tiesin että pojat vielä vaihtaa paikkaa jossain vaiheessa kuitenkin. Pikku-Tyyne oli vielä toistamiseen ROP! Arvostelu oli liettuaksi eikä paikan päällä ollut edes infossa käännöspistettä, joten arvostelu jäi täysin mysteeriksi. Mutta ei se nyt ihan hirveän huono voinut olla kaikesta päätellen.:)

Toinen SERT ja VA-CACIB.

On se niin rankkaa olla komia.

Sunnuntai aamuna alkoi jo hieman kisaväsymystä olla ilmassa sekä itsellä että koiralla. Saatiin siis onneksi taas nukkua pidempään kuin monet muut. Sunnuntaina taivas oli myös muuttunut harmaaksi ja jopa sateli hiukan juuri ennen kuin mekin näyttelypaikalle saavuttiin. Taivaanrannassa näkyi sysimustat pilvet ja jyrähteli. Ja tuo ukkosrintama tuli aina vaan lähemmäs ja lähemmäs ja siinä Jennille jo totesin että taatusti tuo iskee päälle juuri kun tollerit menee kehään.. Meillä PITI olla tuomarina kaikkien paljon kehuma ja pitämä tuomari, Tino Pehar, ja häntä olin itsekin odottanut todella paljon. VAAN EI. Paikan päällä oli jälleen kerran pieni ylläripylläri ja taas oli meillä tuomari vaihtunut lennosta. Ja taas oli laitettu liettulainen tuomari. Ja tämä täti olikin sitten sellainen että!!!
Ja se ukkonenhan pamahti päälle JUURI kun tollerien kehä alkoi. Ja tämä kuuro oli todella kova, salamat löivät lähelle ja jyrisi ja paukkui ja vettä satoi kaatamalla.. Muut tuomarit kyllä keskeyttivät kehät siksi aikaa tai vähintään ymmärsivät jos koirat hieman säpsähtelivät mutta ehei tämä täti vaan. Tolloja oli sunnuntaina paikalla viisi, nyt oli tullut kolmaskin uros, venäläinen koira nuorten luokkaan. Koira oli omasta mielestäni ruma ruipelo, mutta sai erin. Sitten Kodan kohdalla kuuro yltyi ja tuomari kutsuikin kaikki koirat samat pienen teltan alle. Juoksutti kaikki koirat yhdessä jonossa yhden kerran ympäri ja sulloi taas kaikki telttaan ja yritti sieltä jostain välisä kuikuilla että mitäs koiraa hän tällä kertaa oikein edes arvioi. Koda seisoi urhoollisesti, mutta takajalat sillä tutisivat jännityksestä. Siitä sitten pamahti meille EH. En voinut uskoa korviani. Ja tämäkin vain siitä syystä, kun koira pelkäsi ukkosta! Olisi nyt edes jonkun OIKEAN virheen koirasta löytänyt, mutta ei kun se jännitti ukkosta. Siinä meni sitten meidän mahdollisuus saada se viimeinen luokkaserti valioitumiseen.. kyllä oli mykistynyt olo. Tuomaritädillä ei ollut kyllä mitään linjaa, kun valitsi parhaaksi urokseksi kuitenkin raskastekoisen valion ja jo kahdestii roppina ollut Tyyne koki Kodan kanssa saman kohtalon kun pelkäsi ukkosta. Toinen junnunarttu, ruma ja ruipelo eikä edes juossut kunnolla (eikä ollut pärjännyt aikaisempina päivinä ollenkaan) oli sitten VSP. Sari ihan asiasta tuomarin kanssa väitteli, mutta tämä täti oli visusti sitä mieltä että tämän rodun pitää tätä keliä sietää ja seistä kuin tatti. Hän näkee koiran vain minuutin verran ja arvostelee sen mitä näkee eli "aran" koiran tässä tapauksessa. Kehoitti kuulemma vielä harjoittelemaan ukkosessa seisomista. Jaaaahas. Itse olen kyllä vakavasti sitä mieltä, että ei koiran nyt IHAN kaikkea tässä maailmassa pidä sietää. Monet ihmisetkin pelkäävät ukkosta.
No, olipa se juuri tämä samainen liettualaistäti joka oli jo aiemmin viikonloppuna suomalaisia moittinut siitä, kuinka julmia koiranomistajia me ollaan, kun sieltä niin kaukaa koiriamme raahataan näyttelyihin. Hän on kuulemma itse niin eläinrakas ihminen, ettei koskaan itse tekisi niin. Muuten vaan meillä koirat matkusti ilmastoidussa bussissa ja yöpyivät ilmastoidussa hotellissa, eikä yksikään näyttänyt stressaantuneelta tai kärsivältä. Mutta joo, nää on näitä. Miten musta silti tuntuu että nämä tämmöset tapaukset sattuu silti aina juuri meidän kohdalle??!! Että jos joku vielä valittaa että Suomessa on tuomaripeliä, niin kannattaapa lähteä tuonne syvälle Baltiaan katsomaan. Siellä se on niin räikeetä, että ihan silmiä kirvelee.

Kyllähän se viimeisen sertin ja sitä kautta tuplavalioitumisen mahdollisuuden menettäminen söi ihan helvetisti. Mutta elämä jatkuu ja Kodaa en tuosta syytä niin pätkääkään. Ukkeli oli todella reipas loppuun asti koko reissun ajan.<3 Ei siltä olisi siinä kelissä voinut yhtään sen enempää pyytää. Ja kun kotiin päästiin ja laukut purin, niin eipä me nyt oikeesti tyhjin käsin jääty olleskaan!

Pitihän nämä nyt tilata ja saada kun Liettuassa annettiin "vain" mitalit.

Eikä tuo hätä ole tämän näköinen. Jos Koda nyt muualta valioituu, niin ei me tarvita kuin enää yksi luokkaserti Liettuasta. Onneksi saatiin se N-serti silloin perjantaina! (Jos Koda valioituisi Suomesta niin se N-serti riittäisi, mutta sitä nyt ei ole tapahtumassa tässä..:D) Eniten lämmittää mieltä toki tuo CACIB-tilin avaaminen! Tätä ennenhän minä vaan halusin sertejä sieltä täältä valioitumiseen enkä ollut CACIBien perään yhtään, mutta kieltämättä nyt kun se ensimmäinen on tilillä niin mikä ettei niitäkin nyt sitten miettisi.:) Tosin eipä tässä mikään kiire ole niitä kerätä, kun ei Koda voi inttivalioitua kuin vasta vuoden päästä anyway.

Tällainen reissu lyhykäisyydessään siis tällä kertaa. Suurkiitokset vielä Sarille ja Jennille mainiosta seurasta! Go Mäkkärit!
Kyllä se niiiin harmittavan lähellä oli tuo valioituminen, prkl!! Mutta ei me tästä lannistusta, karavaani kulkee (pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä) ja ei muuta kuin uusia reissuja suunnittelemaan ja toteuttamaan.:) Rahaa nämä vie ja on rankkoja, mutta näihin vaan jää niin koukkuun!

"Sillä minne menet ei ole merkitystä, vaan sillä kenen kanssa matkustat." <3

Tollon unta

Heinäkuu lähenee jo loppuaan, eikä kunnon kesää vieläkään kuulu. Muutamaan viime viikkoon ei olla päästy uimaankaan kuin vaivaiset pari kertaa, kiitos lähes ainaisen kesäsateen. No, eipä meille vieläkään mitään muuta maailmaa mullistavaa kuulu muutenkaan. Hiljaiseloa on siis riittänyt, mutta toisaalta olen aiemminkin todennut että tauko tekee välillä ihan hyvää.
Mitään uutta kerrottavaa ei siis auringon alla ole, mutta selailin tässä vähän aikaa sitten kännykkäni kuvagalleriaa ja sieltä löytyi nukkuva tollo jos minkälaisissa tilanteissa ja asennoissa:

Venyy, venyy!

Seinää vasten selällään on yleisin tapa nukkua.

Sohvatyynynä sohvalla.

Rankkaa...

Lempilelu käy usein myös tyynystä.

Joskus uni tulee jo istuessakin.

Auringossa parvekkeella on kiva löhöillä myös.

Sohvanvaltaaja,

Parhaan kaverin kanssa kylki kyljessä mökillä.

Mitäs tästä nyt sitten sanoisi.:D

Ihmiset on myös hyviä tyynyjä.

Vessan ovellakin voi ottaa torkut sillä välin kun mamma meikkaa.

Koda nukkuu usein myös verhojen alla.:)

Kerran tollo nukahti myös omaan lelukoriinsa.

Majava on paras tyyny.:)

Tässä kaikessa hiljaisuudessa pikkuhiljaa on lähtenyt ilmoja menemään jos mihinkin suuntaan; on mejää, rallytokoa, pari näyttelyä sekä kovasti odottamani pelastuskoirakurssi. Näillä näkymin meillä onkin siis elokuun jokainen viikonloppu jo buukattu täyteen tekemistä, sekä jo ainakin pari viikonloppua syyskuussa. Mutta kyllähän sitä olikin jo korkea aika meidänkin herätä kesäunilta ja topistautua harrastusrintamalla.:) Saas silti kuitenkin nähdä, että mitkä kaikki näistä suunnitelmista loppujen lopuksi oikein toteutuvat ja MITEN.

Sekalaista kesäpuuhaa

Meillä vietetään laiskaa kesää, tai ainakin laiskaa heinäkuuta. Niin mamma kuin koirakin ja se on ihan oikein! Ei ole kiire niin yhtään mihinkään! Kalenteri näyttää pelkkää tyhjää ja se on välillä vaan ihan hyvästä.:)
Puuhaa ja kaikkea muuta pientä kivaa tekemistä on silti löytynyt. Kaikista oleellisin mitä ollaan tehty, on ilman muuta uiminen. Kesäkuun lopussa tehtiin tosi kiva uimareissu Hennan ja Didin kanssa Porvooseen meren rantaan. Silloin vielä aurinko helli ja saatiinkin karvakakaroista aimo annos mahtavia kesäkuvia, joista nyt osa piti valita tähän. Reissu vaan päättyi hieman surullisesti, kun mukana ollut tennispallo upposi ja hukkui.

Kesä ja tollot.<3

Koda 2v 9kk.

Merisaukot.

Saatiin myös (toistaiseksi kesän ainoa) kunnon helleviikonloppu viettää veden äärellä, sillä perjantaista sunnuntaihin suunnattiin joka päivä tollon kanssa uimaan. Kahdesti käytiin tutulla Hyvinkään uimakuopalla ja kerran Porvoossa ja kyllä olikin kolmen uimapäivän jälkeen pikkukettu väsynyt, mutta myös ilmeisen tyytyväinen. Tehtiin myös pari kertaa ensin kunnon metsälenkki ennen uimista; tunti kesäisessä metsässä samoilua jonka jälkeen vielä tunnin verran uimista, kyllä kelpasi jopa allekirjoittaneen kun itsekin piti noilla helteillä pulahtamassa käydä.
Kovan uimisen jäljiltä Koda on kyllä ehkä vähän jumiutunut tuolta takapäästä. Omaankin silmään näyttää takaliikkeet hieman ahtailta ja se on myös alkanut peitsata paljon jopa vapaana ollessaan, mitä ei siis normaalisti edes tee. Varasinkin sille nyt hieronta-ajan heinäkuun lopulle. Josko se peppu siitä taas vetreytyisi, hyvät lihakset sieltä ainakin nimittäin pullottaa karvan alta.:)

a

Sen lisäksi ollaan oltu lapsenlikkana, eli muutamaan otteeseen ollaan käyty serkkujeni jo tutuksi tullutta vesikoiran pentua, Herttaa, hoitamassa. Koda on ollut joka kerta mukana kakaraa leikittämässä. Hertta taitaa olla nyt 8-kuinen ja on kyllä todella ihmisrakas riiviö, hieman villi ja hyppiväinen vielä tässä vaiheessa minun makuuni. Mutta muuten aivan ihana ja energinen neiti! Taitaa myös olla tekemässä ensimmäisiä juoksujaan, sen verran alkoi Koda olla kiinnostunut tuosta Hertan takapäästä.

Pusi pusi!

Yhtenä iltana ajeltiin Porvoon ampumaradalle hieman pauketta kuuntelemaan. Mejä-kokeissa ei ampuminen ole ollut ongelma, mutta muuten jos Koda on yhtäkkiä laukauksia kuullut niin on hieman mennyt hämilleen ja säpsähdellyt. Niin kävi nytkin ihan alussa, että laukaukset ihmetytti ja vähän jännitti. Otin naksuttimen mukaan ja aina kun Koda oli rauhassa tai katsoi minuun laukauksen ajan niin NAKS ja nami perään. Hieman aikaa tässä meni, että laukauksista suostuttiin katsomaan pois päin. Lopussa jäbä kuitenkin rauhoittui ja saikin sitten parhaan palkan, eli pallon ja sitten ei olisikaan enää mikään muu voinut kiinnostaa. Hyvä loppu siis, mutta täytyy silti käydä vielä pari kertaa paukkuja kuuntelemassa, että tuo mielentila saataisiin heti alusta pitäen.

Kesään kuuluu oleellisesti myös mökkeily! Siellä pojat pistää pihalla menemään aamusta iltaan ja
sielläkin uidaan kuin viimeistä päivää. Nyt tosin on pientä mökkitaukoa pidetty, sillä hieman tylsää siellä tuppaa olemaan jos koko ajan vain satelee. Joten parempia mökkeily säitä vielä odotellessa..

Eetun tyylinäyte laiturilta hyppäämisestä.:)

Sadetta onkin tuon yhden helteisen viikonlopun jälkeen piisannut, tällä viikolla varsinkin. Sisällä kököttely on alkanut käydä jo melko puuduttavaksi, niin itselleen kuin koirallekin. Meidän piti käydä tällä viikolla pitkästä aikaa parissa mätsärissä tässä lähellä, mutta sade sotki nekin suunnitelmat. Ei jotenkin vain napannut lähteä kastumaan muutamaksi tunniksi epävirallisten kehien takia, vaikka kivaa tekemistä se olisi ollutkin.
Senpä takia ollaan sitten sisällä kehitelty hieman tekemistä. Useimmiten ollaan tehty namien tai lelujen piilottelua ja etsimistä. Mukavaa pientä ajanvietettä ja aivojumppaa, jonka jälkeen koira on taas (ainakin vähän aikaa) tyytyväinen. Sen lisäksi ollaan tehty tosi pieniä ja helppoja rallytoko ratoja (tulostetuilla kylteillä). Startti on ollut eteisen ovella, rata on mennyt pitkin kämppää ja loppunut parvekkeelle. Hauskaa kun nyt on sen verran iso kämppä, että tällaistakin mahtuu nyt sisällä tekemään edes vähäsen. Tänäänkin on aamusta lähtien sadellut, mutta heti kun tuli pieni sadetauko niin saman tien koira ja kamppeet messiin ja ulos. Käytiin siis vähän kokeilemassa ruutua ja merkin kiertoa. Ruutu sujuu yllättävän kivasti, mutta tota vauhtia sais vaan olla paaaaljon enemmän.

Jotenkin nyt kun ollaan oltu vaan, tekemättä tavoitteellisesti yhtään mitään ja eletty vain normaalia elämää ja arkea, niin nyt on jotenkin herännyt siihen, miten upea koira mulla oikeastaan onkaan. Toki näitä hetkiä eniten tulee harrastusten parissa ja varsinkin jos menestystä sieltä tulee, mutta senpä takia unohtuu tämä tavallinen arkielämä. Koda on vaan yksinkertaisesti niin helppo, vaivaton ja mutkaton! Mitä sitten tehtiinkään ja minne ja millä mentäisiin ja keiden kanssa. Toista oli meidän ensimmäisen koiran kanssa joka oli varautunut kaikkea ja kaikkia kohtaan ja Eetu taas on ihan liian ADHD, mutta tämä pikkukettu on niin super! Nyt sitä vasta arvostaakin kunnolla käyttäytyvää koirakansalaista.:) Jopa minun äitinikin yhtenä iltana ihan yhtäkkiä laittoi tekstiviestin että "minä tässä juuri mietin, että sinulla on kyllä todella mukava koira." Näitä asioita pitäisi osata arvostaa ja muistaa paljon enemmän, kuin noita juttuja mitä koiranetissä lukee.<3

Nyt me siis edelleen vaan ollaan ja hengaillaan. Loppukesäksi ja alkusyksyksi on kyllä lähtenyt erinäisiä ilmoja eri puolille menemään, saas sitten lähempänä nähdä mitkä niistä toteutuu ja miten. Hyvin näyttelypitoiselta meidän syksy ainakin nyt näyttää, vaikkei se todellakaan ollut alkuperäinen suunnitelma. En vain yksinkertaisesti keksinyt meille mitään muuta tekemistä. Jotenkin ollaan nyt ihan pysähdyksissä näiden lajien kanssa, että mitä nyt seuraavaksi tehtäisiin. Jokin laji pitäisi nyt keksiä ja innostua siitä. Edelleen kun harmittaa tuo tokon "menettäminen." Sellainen pieni pään seinään hakkaamis-fiilis siis tällä hetkellä, itselläni siis. Mutta josko se aika näyttäisi ja selkiyttäisi tätä tilannetta jossain vaiheessa.

Yksi pieni possunokka ainakin ottaa rennosti eikä moisia asioita ressaa.:)

AVO-luokan korkkaus

Käytiin Kodan kanssa nyt viikonloppuna Tuusulassa korkkaamassa ekaa kerta AVO-luokka tuloksella AVO3. Eipä todellakaan jäänyt siis paljoa jälkipolville siitä kerrottavaa. Kokeeseen tosin mahtui paljon hyviä asioita, mutta myös todellisia aivopieruja. Meiltä kummaltakin. Keli oli vähintäänkin mielenkiintoinen. TODELLA painostava ja hiostava keli koko kokeen ajan, koepaikkaa ympäröi sysimustat pilvet, jyrähdyksiä kuului kauempaa mutta silti aurinko paistoi mustien pilvien läpi ja vaikutti varmaan ainakin joltain osin meidän suoritukseen. Koda oli vaisu ja itselleenkin pukkasi hikeä jo pienestäkin jutusta. Melkein oli edellisen kokeen viileää sadesäätä ikävä.

En nyt ollut edes asettanut ykköstä tavoitteeksi ekasta avoimen luokan startista. Kakkosta toivoin tai vähintään ettei saataisi nollia. No joo, ei todellakaan onnistuttu siinä. Kunnollisia reenikertoja meillä oli alla kolme, joista yhdet ihan törkeän huonot. Perjantaina ennen koetta pidettiin lyhyet reenit joissa tuntui että nyt kulkee ja Koda teki hypynkin ekalla yrittämällä hienosti ja sai tehtyä pari mukiinmenevää luoksetulo pysähdystäkin. Mutta eihän se ollenkaan tarkoita sitä, että se kokeessa toimisi. Ehei.

En ollut alokasluokassa jännittänyt kehään menoa enää paikkamakuiden jälkeen ollenkaan, mutta tässä kokeessa tuntui että olin paskahalvauksen saada. Eka startti uudessa luokassa, muutamissa jutuissa olin vielä jopa vähän epävarma miten ne pitäisi suorittaa ja ei ollut oikein luottoa omaan hommaan eikä oikein koiraankaan. Varsinkin kun sillä oli taas tosi takkuinen pökkelö päivä, eikä ollut mukana tekemisessä ollenkaan. Voi hohhoijaa. Oikeasti, tosi vaikeeta motivoida ja tsempata itteensä ja esittää koiralle tekopirteetä, kun koiraa ei selvästi voisi kiinnostaa hevonpaskan vertaa. Kehässä kun pitäisi olla tiimi, niin ei se todellakaan riitä jos 50% tästä tiimistä yrittää ihan tosissaan tehdä jotakin.

No, oli siinä kokeessa tosiaan niitä hyviäkin juttuja. Esimerkiksi paikkamakuu, joka tehtiin nyt siis ekaa kertaa koetilanteessa niin, että menin piiloon. Siitä saatiin siis täysi kymppi! Kuka olis joskus uskonut, että juuri paikkamakuu ois meidän varmin liike, jota en hermoillut yhtään! Kodalle tämä piilopaikkamakuu on ollut paljon helpompi ja varmempi kuin se, jossa se on mun valvovan silmän alla. Koda sai kokeessa vielä reunapaikan, joten näin sen koko ajan teltan takaa kuitenkin.;) Pitkä on tuo pötköttelyaika, 3minsaa! Itselleen se tuntuu vielä pidemmältä siellä piilossa, huhhuh. Mutta kyllä oli pakko tosta onnistumisesta olla tyytyväinen!

Me oltiin Kodan kanssa avoimen luokan ensimmäinen koirakko, yleensä ollaan oltu aina jälkipäässä. Toisaalta oli siis hyvä saada se heti pois alta, mutta tällä kertaa olisin mieluusti odottanut vähän myöhempään. Tuomarina meillä oli alokasluokasta tuttu Harri Laisi ja kuten viimeksikin, oli liikkeet sekoitettu. Ja meidän kaikista epävarmin liike eli hyppy oli totta kai heti ensimmäisenä. Hyppyä ei oltu tosiaan päästy reenaamaan juuri ollenkaan ja sehän näkyi kyllä.. tosin eri tavalla kuin odotin. Kodalle kun on ollut vaikeampaa istua hypyn jälkeen kuin itse hyppyyn lähteminen, mutta nyt se tarvitsi TRIPLAkäskyn (tämähän tiesi automaattisesti nollaa pistettä) siihen että se edes hyppäsi. Istumaan meni yhdellä ja takaisin yhdellä käskyllä sentää. Koda ei ole KOSKAAN ALOssa tarvinnut edes tuplakäskyä hyppyyn niin kyllä oli siinä miettimistä ja sulattelemista. Odotin sitä tuplakäskyä nimenomaan istumisen kohdalla reenien perusteella. Siitäkin jo siis tiesin, että joo koiraa ei kiinnosta näköjään tänään yhtään. Tosi kiva.

Aivopieruja oli luvassa lisää. Noudon tiesin Kodalle satavarmaksi ja helpoksi liikkeeksi, ja liike lähtikin lupaavasti liikkeelle. Koda meni hyvin kapulalle, nosti hyvin MUTTA vei sen TUOMARILLE. Meni ihan pokkana tuomarin viereen täydelliseen perusasentoon ja jäi todella tyytyväisenä kapula suussa odottamaan että se otetaan häneltä ja kiitetään. Multa loksahti suu auki, en ollut osannut kuvitella että se tollaisen keksisi tehdä. Liikkuri nauroi ja tuomarikin yritti pidätellä pokkaa. Kutsuin sitten Kodan ”tänne” käskyllä ja silloin jäbä tajusi että ai niin joo, tuohan se mulle sen heittikin. Tuli hyvään perusasentoon ja luovutti kapulan mutta joo…:D Liikkuri tosin lohdutti, että näin on käynyt muillekin. Näin jälkikäteen tuo koko juttu kyllä naurattaa jo minuakin, olihan se melko koomista. Mutta ei hyvää päivää..mistä ihmeestä se nyt tuonkin ihan yhtäkkiä keksi?? Kun vaan joskus pääsisi näiden otusten pään sisälle ja saisi tietää mitä ihmettä niiden päässä oikein liikkuu..

Olin laskenut sen varaan, että jäävissä voitaisiin sitten kompensoida. Liikkeestä seisominen meni nappiin (jee me osataan ees jotain!!) vaikka sen olin laskenut heikommaksi, sillä treeneissä Koda on siinä tupannut hieman kääntymään perääni liikaa, kun olen sen ohi ja taakse kävellyt. Liikkeestä maahan pidin taas satavarmana, mutta siinä Koda tarvitsi TAAS tuplakäskyn että meni edes maahan, VOI HUOH. Kyllä niin järsii nää tosi typerät turhat virheet joita ei koskaan treeneissä tule, mutta toki kokeessa heti..ei ollut koira siis tässäkään kyllä mukana yhtään.

Seuraaminen oli ok, ei se edelleenkään tossa kyljessä kulje palvova ilme kasvoillaan, mutta tulee perässä kuitenkin ja tällä kertaa seurasi tiiviisti vieressä, parissa käännöksissä pukkasin sitä jopa polvella pari kertaa. Nyt ei myös ollut viime kokeen nuuskuttelua yhtään, on siis huima ero tossa nurmi-, ja hiekkakentässä. Kaukot on meillä menneet (taas yllätys yllätys) reeneissä mukavasti jopa häiriössä, mutta kokeessa Kodaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Jätin sen maahan, mutta vaikka seisoin sen edessä ja yritin käskyjä huudella niin se ei edes vilkaissut minuun, katse oli sivulla ja kuono nuuhki tuulta. Mahtoi olla ihku tyttökoira siellä jossain kehänlaidalla tai jotain, hohhoijaa. Luoksetulokin meni täysin läpijuoksuksi. Eihän siitä liike nollille jää, mutta kyllä ärsytti. Edellisillan treeneissä oli tässäkin tullut pari kelpo onnistumista, niin sen kanssa kyllä tiesin että se joko onnaa tai sitten ei. Valitettavasti sitten tietenkään itse h-hetkellä ei. Perus ”kyllä se aina kotona osaa mutta kokeessa ei.” Saatiin nyt kuitenkin tulos taululle, sekin jo jotain. 

Mutta kyllä tuomari jälkeenpäin harmitteli kovasti sitä, miten koira ei ollut kyllä yhtään mukana ja motivoitavissa. Sama meno jatkuu siis edelleen; nollasta sataan ja satasesta nollaan. Hohhoijaa tuota junttipäätä. En kuitenkaan koe, että kyse oli tekniikasta. Kyllä Koda osaa ja tietää mitä siltä pyydetään, mutta luulenpa että suurin syy meidän takkuiseen ja ailahtelevaan tekemiseen on ennen kaikkea yhteistyö tällä hetkellä. Tai sen puute. Tällä hetkellä ei oikein ole luottoa, ei omaan tekemiseen eikä koiran. Eikä Koda selvästi oikein luota minuun tai ainakaan halua tehdä tai miellyttää. Meillä on ollut päiviä, treenejä ja jopa kokeita joissa tuntuu että luetaan toistemme ajatuksia, mutta sitten on tullut ihan liikaa niitä hetkiä, kun se ajatus- ja luottokatkos tulee. Ja juuri niistä hetkistä on iskostunut omaan päähäni oikea ahdistunut mörkö ja sekös lisää hermostuneisuutta ja epävarmuutta entisestään. Että jos joku tietää missä niitä raudanlujia kisahermoja ym myydään niin pliis kertokaa mullekin! 

No, läskiksi meni siis avoimen luokan eka ja luultavasti vika startti. Sääntömuutoksiin on enää kuukausi jäljellä eikä olla mahduttu tuleviin kokeisiin enää. Kyllä niin kyrsii nämä sääntömuutokset!! Vanhoilla liikkeillä TK2 olisi ollut ihan realistinen tavoite saada, jos aikaa vaan olisi ollut enemmän. Kodalla kuitenkin on vahva pohja kaikkiin noihin liikkeisiin, tuomarinkin mukaan ekaksi avoimen startiksi ihan hyvä. Ilman näitä muutoksia olisin antanut Kodalle piiiiitkän loman tuon TK1 jälkeen ja reenannut kaikessa rauhassa avon vedenpitäväksi, koska edelleen itse pidän siitä paljon enemmän. Nyt vaan kapsahdettiin ikävä kyllä liian nopeaan tahtiin ja aikaväliin, olen itse ressannut ja panikoinut keretä kokeisiin vielä vanhoilla säännöillä ja se ei selvästikään ole ollut hyvä asia, päinvastoin.

Kehänlaidalla oli monia, jotka olivat samoilla linjoilla että aikovat jättää tokoilut tähän. Tulevat muutokset kun menevät kansainväliseen suuntaan, mutta oikeasti: kuinka monella meillä ”arkitokoilijoilla” on tarkoituksena lähteä joskus esim kansainvälisiin kilpailuihin?? OIKEASTI? Ja varsinkin kun ei nuo uudet liikkeet (varsinkaan avossa) ole mielestäni enää tokoa ollenkaan, vaan pikemminkin sirkustemppuja muistuttavia juttuja jo… Olen myös saanut sen käsityksen, että lähes kaikki vanhankaavan tuomarit (varsinkin jo hieman iäkkäämmät) lopettavat tuomaroinnin elokuussa. Juuri kun tokokärpänen minuakin kunnolla puraisi, niin aika loppuu tyystin kesken..

Kyllä, olen joutunut syömään sanani ennenkin, mutta en oikein usko että meitä kokeissa näillä uusilla säännöillä nähdään. Siinä pitäisi niin monta juttua aloittaa alusta, kun vaan oikeasti tahtoisi mennä eteenpäin. Siis, never say never mutta on meillä onneksi jatkossa uusia haasteita ja tavoitteita sen BH:n ja rallytokon kohdalla. Ainakin. Luulenkin, että varsinkin juuri rallytokon puolelle on niiiin kivaa palata tämän hampaat irvessä-tokon jälkeen.:)

Koda pääsi aiemmin tällä viikolla ensimmäistä kertaa eläissään mereen uimaan.

Tulipas tästä tähän loppuun aikamoinen mielipideteksti, vaikka alun perin oli tarkoitus yrittää LYHYESTI kertoa tosta kokeesta.:D No, näillä mennään. Heinäkuussa siis luultavasti otetaan vaan iisisti tekemättä varmaan juurikaan mitään. Uimassa varmasti käydään toki kun vihdoinkin on täällä etelässäkin edes vähän aikaa aurinkoista ja lämmintä! Saattaa blogikin siis jäädä pienelle kesätauolle. Elo-syyskuussa voisi sitten taas aktivoitua jollain tasolla jollakin rintamalla. Aika näyttää.

Nauttikaahan nyt kesästä! Älkääkä vaatiko koiriltanne mahdottomia, ne ei ole koneita!

Ei saatu rakeita tänä vuonna, vaan meillä näytti juhannusyönä mökillä näin upealta kello neljältä aamulla:

PS. Hennalle vielä tätäkin kautta ISO kiitos blogin uudesta bannerista! :) <3