tiistai 28. maaliskuuta 2017

Lahti KV ja synttäreitä

Sunnuntaina siirryttiin täysin turhaan kesäaikaan, joka tiesi meille hyyyyvin aikaista herätystä. Olin nimittäin ilmoittanut Kodan Lahti KV:hen ja tollerit olivat heti ensimmäinen rotu kehässä klo 9.30. Oli kyllä hyvin hilkulla ettei vain jääty kotiin nukkumaan kun kello ennen seitsemää soi. No, onneksi kuitenkin tuli lähdettyä.
Tollereita Lahdessa oli hurja määrä, peräti 48 ilmoitettua, muutama poisjäänti tosin taisi olla. Tuomarina toimi meille uusi tuttavuus; Riitta Niemelä. En edes tiedä miksi Kodan sinne olin ilmoittanut, kait tuntui siltä että käydään nyt vielä jossakin näytillä ennen kuin Koda saa jäädä "eläkkeelle" kehistä kun ei mitään enää tarvita ja jäädään tosiaan sitä penikkaa odottelemaan..

Tuomari oli hiiiiiidas. Hirveän hidas ja käytti siis todellakin aikaa joka koiran kohdalla. Kesti tunnin verran ennen kuin päästiin edes valioluokan uroksiin. Valiopoikia oli kolme. Tuomari oli verkkaudesta huolimatta aivan ihana, todella puhelias ja ystävällinen. Ei ole noin puheliasta tuomaria meillä koskaan aiemmin ollutkaan. Niemelä ihasteli heti Kodan iloista luonnetta ja sanoikin että tämän kanssa on varmasti mukava käydä kehässä kun ei ole mikään perässä vedettävä tapaus. Naureskeli myös sille kun herra halusi mieluummin pusutella ja istua kopeloitaessa. ERI sieltä napsahti kuten kahdelle muullekin valioluokkalaiselle. Luokan voiton vei Toto, Koda kiri kakkoseksi ja molemmille vielä SA:t perään. Pidin tätä jo todella kovana suorituksena, sillä ennen valioluokkaa vain yksi junnu-uros oli saanut SA:n, kaikissa muissa luokissa oli ollut vain sileätä eriä ja uroksia kuitenkin oli ilmoitettu 22 kpl! Tuomari vielä jäi perustelemaan luokkasijoitukset perään (arvostan tätä aina!) ja Kodasta totesi että on hieman pitkä hänen makuunsa, mutta niinkin pitkärunkoiseksi koiraksi kantaa kyllä itsensä upeasti liikkeessä ja siitä hän halusi Kodan ennen kaikkea palkita iloisen luonteen lisäksi. Lopulta paras uros kehään pääsi kuusi urosta, Koda ja yksi veteraani käteltiin ulos parin juoksukierroksen jälkeen mutta sepä ei meitä haitannut, sillä vaikka ei PU-sijoitusta tullutkaan niin ei tarvinnut kotiin lähteä tyhjin käsin; saatiin silti nimittäin vara-cacib matkaan. Toton takaa saataisiin siitä kyllä varsinainen cacibkin anottua mutta taidetaanpa jättää se tekemättä kun ei sitä mihinkään tarvita.;) Tiukka linja siis oli joten olen hurjan tyytyväinen tulokseen! Koda vaan on.<3


"Erinomaista tyyppiä oleva, aavistuksen pitkärunkoinen uros, jolla sopiva vahvuusaste. Hyvä pään pituus, kauniit silmät. Riittävä kaula. Vahva selkä. Hyvä eturinta ja sopiva rungon tilavuus. Pitkähkö lanneosa. Hyvä luusto. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen turkki. Iloinen, rodunomainen luonne." 
-> VAL ERI2 SA VA-CACIB

Nyt saa herra tosiaan jäädä kehistä eläkkeelle, kun jäädään säästelemään pientä riiviötä varten.:) Eipä ole Kodalla kyllä enää mitään todistettavaa kellekään. Mutta kiva oli silti vielä Lahdessa käydä, se on meille ollut viime aikoina aika jees paikka.:)

Tänään sitten on vietetty Kodan ja Hymyn S-pentujen 1-vuotissynttäreitä! Voi hurja miten nopeasti vuosi onkaan mennyt! Ja hauska sattuma että sisarpuolet syntyivät lähes tasan vuoden myöhemmin.:) Hienoja pieniä, tai siis isoja, on murusista kasvanut! Tyytyväisiä Maijan kanssa ollaan molemmat. Olenkin tänään saanut synttärisankareista ihania uusia kuvia, kiitos niistä Maijalle, Sinjalle, Elsalle, Viltsulle sekä Hanin porukoille! <3

Sirunen.<3
Sancandy's Shot in the Arm eli Hattulan Hani.


Sancandy's Sunshine eli Eira.

Sancandy's Speed Demon eli Leo ja kakku!
Leksa on niin komia että.<3


Jyväskylän poika Reima eli Sancandy's Sunrise Surprise.

Maijan Siru-neiti.
Kodan ja Lunan rakkaudenhedelmät sen sijaan kasvavat kohisten ja valtakunnassa edelleen kaikki hyvin. Pennuilla on ikää tänään nyt tasan viikon verran! <3 Täytyy kyllä varmaan pääsiäisenä ajella itse murupalleroita jo ensimmäisen kerran livenä katsomaan.
Kuvat ovat kennel Hederasin sivuilta, kiitos niistä Minnalle!


Veli ja sen siskot.<3



Alkaahan tässä jo innolla ja kauhulla odotella sitä omaa pikkuriiviötä.:) Katsotaan tosiaan vielä rauhassa että mitä sieltä Bonitan massusta oikein tuleekaan parin viikon päästä.<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti